• etusivulle
    kuva
  • Helsinki elokuvissa:
    kartta
  • merkinnät:
    RSS
  • kommentit:
    RSS
  • alareunassa on
    lisää…
Kuva
Eläviä kuvia, television kuvia
Arkistot / kuukausi: elokuu, 2009
« Vanhemmat merkinnät

Muualla noteerattua 28.08.2009 – 31.08.2009

Olli 31.08.2009 //
0

  • Transformers: Revenge of the Fallen: The Abridged Script – olin unohtanut miten hienoja nää on
  • Tarantino reviews There Will Be Blood, Sunshine, Taxi Driver (YT) – Herrajumala: onko joku vieny sen kokaiinit, kun noin rauhallisesti puhuu?
  • Amreeka-traileri – enpä muista että kauhian monta palestiinalaisia käsittelevää elokuvaa olisi Amerikasta saapunut aikoihin
[ amreeka, elokuva, hupia, käsikirjoitus, quentin+tarantino, traileri, transformers, video ]

Observer listasi parhaat brittifilmit

Olli 30.08.2009 //
0

Listojen tekeminen on hyvä tapa täyttää sivuja. The Observer pamautti pihalle kokonaisen lehden, jossa käsitellään viimeisen 25 vuoden brittielokuvia.

Heti kärkeen todetaan, että suurin osa elokuvista on masentavan keskinkertaisia. Homman pihvi on kuitenkin yli 60 asiantuntijan kokoama lista parhaista elokuvista.

Listan ympärille on kyhätty pari juttuakin: Michael Winterbottom puhumassa bisnespuolesta, puomittaja Tony Cook ja John Landis muistelemassa An American Werewolf in Londonia.

[ elokuva, iso-britannia, listat ]

Parin uutuuselokuvan käsikset

Olli 29.08.2009 //
0

Parit uutuuskäsikset (ja Crank). Lopputulos ei yleensä/aina muistuta tekstiä, mutta osaltaan juuri siksi nämä ovat niin kiinnostavia. Lähde on Script Collector, josta löytyy lisää namia.

  • Crank
  • Drag Me To Hell
  • 500 Days of Summer
  • Star Trek
  • Public Enemies
  • G.I.Joe – The Rise of Cobra
  • Funny People
[ 500+days+of+summer, crank, drag+me+to+hell, elokuva, funny+people, gi+joe, käsikirjoitus, public+enemies, star+trek ]

Kasarileffojen kehitys (video)

Olli 29.08.2009 //
2

Matt Zoller Seitz ja Aaron Aradillas ovat koonneet viisiosaisen videoesseen, jossa tutkaillaan tuota eläimistä kauneinta eli 1980-lukulaista hittileffaa.

Evolution of the Modern Blockbuster series looks back to the summers, and summer movies, of 1984 and 1989, when MTV editing, post-Boomer cynicism and other cultural sea changes converged to shape the summer blockbuster we all know and can’t avoid.

Take in Steven Spielberg’s society of the spectacle, the rise of sadism and cynicism in the blockbuster movie, and the influence of the PG-13 rating. Also starring Indiana Jones, Red Dawn, and gremlins. Lots and lots of gremlins.

Begin with a lickety-split recap of the second Reagan term, and begin the Bush years with the rise of hip-hop, Field of Dreams, Do the Right Thing, and the American indie film opting out and breaking out with sex, lies and videotape.

Watch feel-good sequels ape the spirit of ‘84 while the heroes of Lethal Weapon II and The Abyss flip out, and the unprecedented Batman taps into the decayed American city.

Our epic video essay series on the summer movies of 1984 and 1989 concludes with The New Sincerity, as rediscovered in the hallowed teen-movie triumvirate of Heathers, Dead Poets Society and Say Anything, released within three months of each other twenty years ago.

[ 1980-luku, blockbuster, elokuva, video ]

Muualla noteerattua 26.08.2009 – 28.08.2009

Olli 28.08.2009 //
2

  • The Men Who Stare At Goats -traileri – George Clooney, Jeff Bridges, Ewan McGregor, Kevin Spacey
  • HBO:n Bored To Death -sarjan traileri – "A Noir-Otic Comedy" / Jason Schwartzman, Ted Danson, Zach Galifianakis
  • Badalamenti kertoo, miten Twin Peaksin tunnari syntyi (YT) – mahtava klippi
  • Time Out New York kasasi vaihtoehtoisen 25 leffan kaanonin –
[ angelo+badalamenti, bored+to+death, elokuva, elokuvamusiikki, listat, men+who+stare+at+goats, musiikki, traileri, tv, twin+peaks, video ]

Moon ja District 9 eivät pelasta scifiä

Olli 28.08.2009 //
0

District 9

Tatu innostui District 9:stä oikein kunnolla.

Minäkin odotin sitä innolla, pidin näkemästäni – ja olin leffan jälkeen sitä mieltä, että ei tämä nyt ihan ehkä vastannut hypetykseen. Siinä on toki pirusti hienoa: röppöisen arkisena efektileffana D9 on mahtava, aivan Children of Menin tasoa. Siinä on power armor, joita ei nähdä koskaan liikaa. (Minut on helppo tehdä onnelliseksi.)

Diggailin alun dokkarimeininkiä, joskin minua vaivasi se, että kamera oli monasti mahdottomissa paikoissa, kuten salamyhkäisiä hommia puuhailevien ötököiden mökissä. Totta kai sille on dramaturginen perustelu, mutta jos halutaan lunastaa uskottavuuspisteet käyttämällä mukamas aitoa arkistokuvaa, niin sitten pidetään näkökulmasta kiinni. Samasta syystä minua vähäsen ärsytti siirtymä suoraan kerrontaan. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää, sanoi anglismi.

Toinen mainio juttu oli muukalaisten puhe, jonka sisällöstä ymmärsi vain sen verran, mitä ihmiset sattuivat omissa puheissaan toistamaan. Tosin käsittääkseni tässä oli kysymyksessä pressinäytännön ominaisuus, ei virhe ja teattereissa muukalaispöpinät on tekstitetty. Buu!

Varsinaisesti minua kuitenkin jäi rassaamaan se, että rasismiteema vähän katoaa takaa-ajojen ja pyssyttelyjen taustalle. Muutenkin tuppaa käymään niin, että mitä enemmän juoni alkaa jyskytellä päälle, sitä vähemmän se kiinnostaa. Niin kauan kuin mahdollisuudet ovat auki, voisi luvassa olla vaikka mitä jänskää, mutta lopulta päädytään taittelemaan kukkasia.

Ongelma on siis tiivistettynä siinä, että vaikka leffa näyttää varsin hyvältä, ei se jaksa pitää täysin kiinni omista kerrontaparametreistaan (!) ja toisekseen scifistinen allegoria jää vähän platkuksi. Suvaitsevaisuus hyvä, suuryritykset paha. Plääh.

…………………………………………………

Vähän samanlaisista pulmista kärsii Duncan Jonesin Moon, jonka Espoo Cinén raati rankkasi kilpasarjan ykköseksi tänä vuonna. Leffan pieni budjetti on käytetty varsin viisaasti, sillä fiilis on kova: Kuussa ollaan, yksinäistä on ja avaruusasema näyttää vahvasti 1970-lukulaiselta. (Se on tässä yhteydessä hyvä asia.)

Vaikka elokuvassa käsitellään isoja, ihmisyyden perimmäisiä saloja sivuavia teemoja, on se muodoltaan mysteeri – ja siitä seuraa, että sillä on samanlainen juonivetoisen rainan ongelma kuin District 9:llä. NImittäin niin kauan kuin lähinnä fiilistellään ja ihmetellään outoja tapahtumia muttei selitetä niitä, on meno kiehtovaa.

Vaan annas olla, kun päästään kakkosnäytöksen loppupuolelle ja homma lähtee ratkeamaan. Eipä siinä enää kauheasti ihmisyyttä mietitä, kun juostaan kelloa vastaan.

Mainittakoon, että suuresti ihailemani Children of Men kärsii samasta ongelmasta. Se oli toisella katsomiskerralla paljon tylsempi kuin ensimmäisellä, koska – aivan niin – alun tunnelmanrakentelusta ja maailmanluomisesta siirrytään takaa-ajoon. Kyseinen takaa-ajo on tehty julmetun hyvin, mutta osioiden eriparisuus töksähtää silti vähän.

Moonilla on toinenkin yhtäläisyys District 9:n kanssa. Sen näkemys turmion aiheuttajasta on nimittäin täsmälleen yhtä kyberpunkkia, eli nähty, koettu ja käsitelty ennenkin.

Jos näkemykset leffoista pitäisi tiivistää yhteen sanaan, D9 saisi suosituksen ja Moon ei. Näillä eväillä ei vielä scifiä pelasteta.

[ arvostelu, district+9, elokuva, moon, scifi ]

Avatar näyttää 2D:nä animaatiolta, 3D:nä ei

Olli 27.08.2009 //
0

Kävin minäkin vilkaisemassa Avataria sen vartin verran, mitä levitysyhtiö katsoi hyväksi kansalle paljastaa. Olin näkemääni tyyytyväinen: traileri näytti tietokoneen ruudulla animaatiolta, mutta isolta kankaalta 3d:nä katsottuna se näytti elokuvalta.

En tiedä, onko Avatarin cgi jotenkin maailmojajärisyttävän uudenlaista, mutta sujuvalta mocap/animaatio näytti. Ensimmäisenä sopivana adjektiivina minulle pälkähti päähän huomaamaton. Toki 16 minuuttiin mahtui jo muutama varsin epätodellinen kuva, mutta kokonaisuus oli huomattavasti realistisempi – jos niin voi sanoa – kuin pelkäsin. Olen siis vahvasti eri mieltä siitä, että jälki näyttäisi Xbox-pelin trailerilta. Immersiota ei hirmuisesti ollut, mutta siihen tarvittaisiin kait ainakin IMAX-kangas.

Tarinasta ei voi vielä sanoa juuta ja jaata. Ihan kauhean huolissaan ei tarvinne oletusarvoisesti olla, sillä käsikirjoittaja on tiettävästi joskus aiemminkin raapustanut pari siedettävää leffaa. Okei, esittelypätkässä oli kyllä jokunen kliseinen hetki, kuten sankarin taakse hiippaileva hirviö ja Pysytäänkö paikallaan vai juostaan? – Juostaan! -replikointi.

Jos jostain pitää valittaa, niin shakycamista. Cameron on selittänyt, että leikkaukset voi pitää nopeina, jos tipauttaa niiden ajaksi 3d-efektin pois käytöstä, mutta käsivaralla (mukamas) kuvatuista viidakonläpijuoksuista ei kyllä saanut mitään selvää.

Edit: Kalle ei vakuuttunut. Jutussa on yksi hyvä pointti, joka jäi sanomatta: previkan tekstitys oli toteutettu tosi häiritsevästi. Ehkä se oli tehty kiireessä.

[ 3d, avatar, elokuva ]

Ulkopuolelta se on niin selvää

Aki 27.08.2009 //
1

Katsoin eilen egyptiläisen kolmetuntisen melodraaman Yacoubian – talo Kairossa (2006).

juliste

Egyptiläiseen bestseller-kirjaan perustuvassa egyptiläisessä menestyselokuvassa talon asukkaat muodostivat varsin selvän allegorian egyptiläisestä yhteiskunnasta ja sen ongelmista. Oli yläluokkaan kohonnut korruptoitunut poliitikko joka halusi ostaa itselleen salaa toisen, nuoremman vaimon uskontoon tukeutuen. Oli nuori, köyhä poika, joka ajautui lopulta terroristiksi tultuaan sananmukaisesti yhteiskunnan pieksemäksi yrittäessään hakeutua haluamaansa ammattiin. Oli nuori nainen, jota työnantajanköriläät käyttivät seksuaalisesti hyväkseen. Oli homoseksuaali vanhempi mies, jonka taipumukset tiedettiin, mutta joista ei ääneen puhuttu, koska mies muuten menestyi. Ja niin edelleen.

Magnolian tai Happinessin tapaan mosaiikkimainen elokuva ei esittänyt lukuisista päähenkilöistään kuin muutaman varauksettoman sympaattisina, mutta ei toisaalta mitenkään alleviivaavasti heitä tuominnutkaan. Sen sijaan yhteiskunnan tilan se tuomitsi rappioksi erittäin suorasanaisesti. Se siis tuli hyvin selväksi, että kirjoittaja Alaa’ Al-Aswany ja ohjaaja Marwan Hamed eivät olleet ainakaan asettuneet kuvaamiensa asiaintilain puolelle, eivätkä siis kannattaneet naisten alistamista, uskontoon tukeutuvaa kaksinaismoralismia, kostonhimoon perustuvaa väkivaltaisuutta ja niin edelleen. Kauttaaltaan tyylikkäästi kuvatun ja vahvasti näytellyn elokuvan avainkohtauksessa elokuvan sympaattisin mieshahmo, mennyttä Egyptiä edustava harmaantuva herra, julisti keskellä katua maansa menetetyksi ja pilatuksi, kameran kieppuessa hänen ympärillään niin, että katsojalle tuli taatusti selväksi, että puhuja tarkoittaa muun muassa lähes kaikkea Yacoubianissa nähtyä.

Tämä kaikki on täältä “ulkopuolelta” katsoen jokseenkin selvää. Elokuvateatterista kotiin pyöräillessäni sitten mietin, että mitenkähän egyptiläiset itse mahtavat teosta katsoa. Pari vuotta sitten valmistunut Yacoubian oli ilmeisesti kotimaassaan yksi kaikkien aikojen suurimpia menestyksiä, vaikka (tai juuri siksi, että) sen sisältöä myös paheksuttiin suuresti. Ilmeisesti suurimman kohun Egyptissä herätti homoseksuaalisten ihmisten avoin ja realistinen esittäminen – siitä huolimatta, että vanhemman homon viettelemän nuoren miehen voi elokuvan lopussa jopa tulkita saavan rangaistuksen “hairahduksestaan”, mitä voisi täältä Pohjoismaista käsin tietenkin pitää jopa draamallisesti homovihamielisenä.

Joka tapauksessa, meikäläisittäin katsoja kavahtaa tietenkin homoseksuaalisuuden näyttämistä paljon enemmän tapoja, millä tarinan miehet kohtelevat naisia: esineellistämistä, alistamista, väkivaltaa ja niin edelleen. Jos ne (samoin kuin tietysti korruptio, uskonnollinen fanatismi jne) eivät todella herättäneet kotimaassaan kohua, en voi olla miettimättä, mahdettiinko ne sitten ohittaa olankohautuksella – ja millaisin silmin paikalliskatsojat ylipäätään näkevät Yacoubianin. Onnistuvathan jotkut toisaalla katsomaan vaikkapa Apocalypse. Now!:nkin sotamyönteisenä elokuvana, joten epäilemättä on mahdollista katsoa kokonaisen sukupuolen alistamista huomaamatta asiassa minkäänlaista epäkohtaa. Ja itse asiassa, jos nyt oikein halutaan, niin ei elokuvan jihadisti-käännettäkään aivan pakollista ole nähdä yksiselitteisen tuomitsevana.

Samaan aikaan haluan ajatella, että jos pääpiirteiltään näinkin ilmiselvästi kriittinen elokuva kerää miljoonayleisön, ei sen yleisön enemmistö mitenkään voi kannattaa elokuvan kriiittisesti esittämiä asioita. Eihän?

[ allegoria, egypti, elokuva, kirja ]

500 Days of Summer + Away We Go

Olli 27.08.2009 //
6

500 Days of Summer
Elokuvia ei voi katsoa tai arvostella pelkkinä elokuvina, yksittäisinä olevaisuudessa lilluvina teoksina. Jos katsoo useamman kuvan peräkkäin, saattaa A vaikuttaa B:tä heikommalta ihan vain siksi, että B teki suuren vaikutuksen. (Erikoistapaus tästä on, kun katsoo elokuvafestivaalilla väsyneenä niin monta elokuvaa putkeen, ettei oikein ole varma, että mitä missäkin tapahtui ja milloin – mutta se on oikeastaan aika mukava olotila.)

Näin eilen pressinäytöksessä ensin 500 Days of Summerin ja heti perään Away We Gon. Kirjoittanen niistä myöhemmin tarkemmin, mutta nyt halusin vain sanoa, että elokuvien järjestys oli väärä. Molemmat ovat quicky as hell, eli niissä on paljon hassuja juttuja ja söpöjä ihmisiä ja erikoisia yhteensattumia. Molemmissa on muuten myös ihan liikaa akustisen kitaran näppäilyä ja Nick Drakelta kuulostavia mieslaulajia.

Anyhows. 500 Days on romanttinen komedia, jonka kikkana on hujanhajan sekoitettu aikarakenne. Lisäksi siinä nähdään himputin söpö Zooey Deschanel ja aivan järjettömän hyvin näyttelevä Joseph Gordon-Lewitt. Tämä ei ole rakkaustarina, toteaa kertoja jo ensimmäisessä kohtauksessa. Kaunis tyttö särkee pojan sydämen -tarinat tuntuvat tehoavan minuun kumman hyvin, sillä olin leffan lievästä kikkailunhimosta huolimatta varsin liikuttunut.

Away We Go* taas on melankolisen oloinen tutkielma rikkinäisistä perheistä, kukin omallaan tavallaan hajonneesta. Saattaa olla, että Dave Eggersillä on jotain tekemistä asian kanssa, mutta tuota… Pointtini on siinä, että kun olin ensin innostunut 500 Daysistä, vaikutti Away We Go jotenkin lattealta. Se saattaa ollakin sitä, mutta luulen, että mikäli olisin katsonut surumielisen dysfunktioperhevinjettikokoelman ensin, olisin pitänyt siitä enemmän. Lievän masentumisen päälle olisi ollut hauska tutustua ihanaan Summeriin.

Mutta niin ei käynyt.

*: Away We Gossa on yksi todella kaunis kuva, jota voisi hyvin syyttää tarpeettomaksi, mutta se on vain niin kaunis: laskeutuva lentokone heijastuu pilvenpiirtäjän laseista. Ensin se näkyy yhdessä paneelissa vähän vääristyneenä, sitten se monistuu kahdeksi tai kolmeksi eri tavalla mutkalle menneeksi koneeksi ja niin edelleen. Olen iloinen, että kuva oli mahdutettu mukaan.

[ 500+days+of+summer, arvostelu, away+we+go ]

Muualla noteerattua 25.08.2009 – 26.08.2009

Olli 26.08.2009 //
0

  • Indie vs Independent film (video) – hihihi
  • Quentin Tarantino: The Inglourious Basterds Interview (Village Voice) – Inglourious Basterds has next to nothing to do with Jews, Nazis, or World War II. It's a highly entertaining, graphically bloody, and woozily romantic romp—another personal credo that, perhaps more than any other movie Tarantino has made, doffs its cap to almost every film genre known to man, and continues to touch on, if not exactly explore, his perennial themes of professionalism, loyalty, and betrayal.
  • Elokuvamusiikkia on helpompi analysoida, kun tiivistää sen neljään käsitteeseen – * time — speed and temporal articulation (tempo/rhythm/meter)
    * loudness (volume)
    * sound qualities (timbre, pitch, orchestration)
    * texture (density, liveliness)
[ animaatio, elokuva, elokuvamusiikki, indie+film, inglourious+basterds, lyhytelokuva, musikki, quentin+tarantino, video, village+voice ]
« Vanhemmat merkinnät
  • Kommentoituja

    • Olli: Oscarit 2010
    • Aki: Oscarit 2010
    • Olli: Oscarit 2010
    • Pekka P: Oscarit 2010
    • Olli: Oscarit 2010
  • Aiemmin kirjoitettua

    • maaliskuu 2010
    • helmikuu 2010
    • tammikuu 2010
    • joulukuu 2009
    • marraskuu 2009
    • lokakuu 2009
    • syyskuu 2009
    • elokuu 2009
    • heinäkuu 2009
    • kesäkuu 2009
    • toukokuu 2009
    • huhtikuu 2009
    • maaliskuu 2009
    • helmikuu 2009
    • tammikuu 2009
  • Aiheet

    3d 10+vuotta+10+elokuvaa 2000-luku 2009 animaatio arvostelu avatar dokumenttielokuva dvd elokuva elokuvabisnes elokuvaus helsinki hupia inglourious+basterds jatko-osa juliste käsikirjoittaminen käsikirjoitus kirja komedia kritiikki kuvia leikkaus listat los+angeles+times lyhytelokuva menot musiikki new+york+times new+york+times+magazine oscar pdf quentin+tarantino scifi slate star+trek suomi traileri tv uusintaversio variety vfx video youtube
  • Kirjoittajat

    • Akin sivut
    • Atson blogi
    • Jarin blogi
    • Juhan KinoSilmä-podcast
    • Ollin blogi
    • Ville K:n sivut
    • Ville L:n blogi
  • Ulkoiset linkit

    • Creative Screenwriting Podcasts
    • Observations on film art and Film Art
    • Scanners
    • The Business
    • The Criterion Contraption
    • The House Next Door
    • The Treatment
  • Meta

    • Kirjaudu sisään
    • Artikkeleiden RSS
    • Kommentit RSS-syötteenä
    • WordPress.org
  • Haku

Wu Wei by Jeff Ngan.
back to the top