Vuoden 2016 paras televisiosarja on The Night Of

Vuoden 2016 paras televisiosarja on The Night Of

3.1.2017 15.35 Kommentoi ensimmäisenä

HBO:n The Night Of sai eniten ääniä kyselyssä vuoden 2016 parhaista tv-sarjoista.

Järjestin tänä vuonna Ollin elokuvakyselyn seuraksi vastaavanlaisen kyselyn tv-sarjoista. Paras-sanan määritelmä jätettiin tarkoituksella avoimeksi. Muuten raja vedettiin Suomessa laillisesti katsottavissa oleviin uusiin/uudehkoihin sarjoihin, jotka pyörivät tv:ssä/striimauspalveluissa/tulivat tallenteelle vuonna 2016. Eli ideana oli listata sarjoja, joita pystyi katsomaan Suomessa laillisesti ja ilman temppuja.

Sarjoja sai listata viisi kappaletta ja bonuskenttään sai laittaa minkä tahansa vaikutuksen tehneen sarjan. Vastaajia oli 15, ja maininnan saaneita sarjoja yhteensä 36.

– JP Jokinen

8 mainintaa

  • The Night Of (HBO)

6 mainintaa

  • Atlanta (Fox)
  • Broad City (Comedy Central, katsottavissa Yle Areenasta)

4 mainintaa

  • Better Things (Fox, katsottavissa HBO Nordicilta)
  • The Crown (Netflix)
  • Stranger Things (Netflix)

3 mainintaa

  • Girls (HBO)
  • Horace & Pete (Louis CK:n nettisivut)
  • Transparent (Amazon, katsottavissa Viaplaylta ja nyttemmin myös Amazon Primestä)

2 mainintaa

  • Crazy Ex-Girlfriend (CW, tuli Subilta ja oli katsottavissa MTV:n Katsomosta)
  • High Maintenance (HBO)
  • Love (Netflix)
  • Luke Cage (Netflix)
  • Westworld (HBO)

 

1 maininta

  • Banshee (Cinemax, katsottavissa HBO Nordicilta)
  • Baskets (FX, ostettavissa Amazonista)
  • Black Sails (Starz, katsottavissa HBO Nordicilta)
  • Bosch (Amazon, katsottavissa HBO Nordicilta ja nyttemmin myös Amazon Primestä)
  • Broadchurch (ITV, tullut MTV:ltä ja katsottavissa Netflixistä)
  • Designated Survivor (ABC, katsottavissa Netflixistä)
  • Expanse (Syfy, katsottavissa Netflixistä)
  • Full Frontal w/ Samantha Bee (TBS, katsottavissa Youtubesta)
  • Gilmore Girls (WB/CW/Netflix, katsottavissa Netflixistä)
  • Halt and Catch Fire (AMC, katsottavissa HBO Nordicilta)
  • Happy Valley (BBC One, katsottavissa Netflixiltä ja oli Yle Areenassa)
  • Insecure (HBO)
  • Lady Dynamite (Netflix)
  • Man In the High Castle (Amazon, katsottavissa Amazon Primestä)
  • Mr Robot (USA Network, katsottavissa HBO Nordicilta)
  • Orange Is The New Black (Netflix)
  • Rectify (SundanceTV, katsottavissa Netflixistä)
  • The Americans (FX, katsottavissa Netflixistä)
  • The Night Manager (HBO)
  • The Path (Hulu, katsottavissa HBO Nordicilta)
  • Veep (HBO)

Bonus-sarja:

  • The People v. O.J. Simpson: American Crime Story 3 mainintaa
  • Full Frontal with Samantha Bee 2 mainintaa
  • Gilmore Girls
  • Search Party
  • Jäitä hattuun
  • The Ranch
  • High Maintenance Web Series

 

Äänet, perustelut, ja yleiset kommentit televisiovuodesta

 

V.S. Luoma-aho http://schnabelmann.wordpress.com

Kommentti televisiovuodesta: Yllättävänkin vahva.

The Crown – Yllättävänkin hyvin kirjoitettu ja näytelty laatuprestiisi briteiltä. Toimii kuin junan vessa. Valkoista ja elitististä kuin mikä.

Westworld – Spekulatiivis-mystistä höpöhöpöä, jota muutamat hienot näyttelijät kannattelevat.

Luke Cage – Ei tämä ainakaan huonompi ole kuin ne aiemmat Marvel-sarjat.

Broad City – Paras uudempi komediasarja jenkkien jaksoiltaan 20-minuuttisten turausten hipster-skenestä. Muita en tarvitse.

The Night Of  – Kuivakkaa ja pirun hyvin tehtyä mukayhteiskunnallista proseduuria. Sosiaaliset ongelmat fiktiossa, kulttuuritoimittajien lempieskapismin muoto.

 

Miikka Mononen http://www.laajakuva.com/

Kommentti televisiovuodesta: En ole katsonut televisio-ohjelmia televisiosta sitten Ihmebantun. Katson lähes kaiken katsomani jenkkitahdilla yhdysvaltalaisista VOD-palveluista. En ole katsonut hirveästi uusia sarjoja tänä vuonna, kuten en yhtenäkään aiempana. Televisiosarjat vaativat minulta usein liikaa panostamista kyetäkseni niiden seuraamiseen, etenkin kun en periaatteesta halua ns. bingekatsoa mitään, koska se on poikkeuksetta aina halventanut katselukokemustani. Tänä vuonna lähin bingeilyä on, että olen katsonut vuoden aikana 3½ kautta Star Trek: The Next Generationia, joka on ensikertalaiselle yllättäen varsin ajaton ilmestys. Vuoden uudet, tässäkin listatut sarjat kuten Atlanta, Full Frontal with Samantha Bee, Broad City sekä Crazy Ex-Girlfriend kuitenkin toimivat näinä synkkinä aikoina tehokkaina, tiukkoina muistuttajina siitä, että televisio on liikkuvan kuvan esityspaikoista lohdullisimpia – positiivista minäkuvaa, ihmisten monimuotoisuutta ja erilaisia kulttuureja tutkivat sarjat ovat ehkä juuri sitä mitä maailma kaipaa tällä hetkellä.

Banshee – B-toimintaa televisio tulvii, mutta harvemmin se onnistuu typistämään kasariestetiikkaa yhtä onnistuneesti kuin Starzin jo neljä kautta pyörinyt Banshee, joka päätyi Suomen televisioon jostain syystä vasta tänä vuonna. Kirjoitin sarjan ensimmäisistä kolmesta kaudesta pidemmin ( http://www.laajakuva.com/kaavamaisuus-vs-luottamus-eli-kuinka-paljon-rakastan-bansheeta/ ) ja vaikka budjettisyistä kahden kauden tarinat sisältävä, sarjan päättävä neloskausi ei olekaan samalla tasolla, on sarja kokonaisuutena silti parasta toimintaa mitä televisiosta löytyy.

Atlanta – Donald Gloverin Atlanta räppiskeneä puiva sarja tiivistää alle puolen tunnin jaksossa enemmän Yhdysvaltain köyhistä asukkaista kuin joku The Night Of kymmenessä tunnin jaksossa maan vankiloiden asukeista.

Crazy Ex-Girlfriend – Loputtoman hauska ja kekseliäs musikaalisarja, jonka musiikki on oikeasti hyvää, kannustaa ihmisiä positiiviseen kehonkuvaan sekä ihan kaikkeen muuhun ihanaan ja positiiviseen on vaikea olla laittamatta tällaiselle listalle. Kirjoitin sarjan ensimmäisestä kaudesta hyvin pitkästi sen Suomi-debyytin yhteydessä: http://www.laajakuva.com/crazy-ex-girlfriend-ja-oikeiden-ihmisten-kasvattaminen/

Designated Survivor – Designated Survivorille tulisi pystyttää johonkin museoon monumentti, koska se on täysin omanlaistaan tyhmää jota televisiossa ei liiemmin ole muuten tarjolla. Kiefer Sutherlandin esittämä vässykkäministeri päätyy presidentiksi muiden hallinnon jäsenten räjähtäessä, ja heti ensimmäisessä jaksossa geopoliittiset kriisit ratkotaan katsomalla vihamielistä diplomaattia silmiin ja puhumalla vahvalla jenkkiaksentilla siitä miten ”straight shooter” tämä uusi presidentti on eikä kelpuuta kieltäviä vastauksia. Ratkaisumalli jatkuu kaikkiin kriiseihin ja siitä seuraavat kohtaukset ovat aina hykerryttäviä. Designated Survivor on kuin katsoisi Veepiä, mutta jatkuvan epäonnistumisen sijaan kaikki typerät juonet onnistuvat kuin takaiskusta. Ja tämä kaikki on vielä übervakavalla naamalla esitettyä, luoja paratkoon!

Broad City – YLE teki vuoden kulttuuriteon heittämällä Suomessa toistaiseksi näkemättömän Broad Cityn kaikki jaksot kerralla Areenaan. Sarja on kaikkien kehujensa arvoinen, lähtemättömän vaikutuksen tekevä oodi kaikille eksentrikoille. Jos Wes Andersonin elokuvien tapahtumat olisivat yhtä villejä kuin niiden lavasteet, ne olisivat Broad Cityä.

BONUS: Full Frontal with Samantha Bee – Maailma kaipaa aina ja ikuisesti tiukalla asenteella esitettyjä uutisohjelmia, ja tällä saralla Full Frontal with Samantha Bee on monella tapaa ollut vuoden pelastaja. Itsensä täysillä kaikkeen heittävä juontaja, late night -ohjelmien etnisesti ja seksuaalisesti monimuotoisimpiin kuuluva kirjoitustiimi sekä kaikkien segmenttien ilahduttavan no nonsense -esitystapa takaavat asioiden oikeaa, tiivistä, monipuolista käsittelyä ihmisten toimesta, jotka ovat samalla empaattisia että ankaria kautta linjan. John Oliverin vastaavan ohjelman ylilyövät tempaukset jätetään pois, koska saman ajan voi kuluttaa johonkin järkevämpään – vaikka sitten Thunder Cunt -palkinnon myöntämiseen jenkkien ainoalle järkevälle kaapelikanavauutisten juontajalle.

 

Gaius Turunen

Kommentti televisiovuodesta: Yhtä tasokas kuin edellinenkin. Peak TV:n romahdusta odotellessa?

Horace & Pete – Epätoivoisimmat, eläytyvimmät hetket koin juuri tämän äärellä. Vanha teatraalisuus ja single cam -tekniikat yhdistyivät aika mahtavasti muutenkin.

The Americans – Tuskallisen, kiduttavan intiimiä seurattavaa kaudesta toiseen.

Crazy Ex-Girlfriend – Hupia, hupia ja sitten iskuja vatsaan. Lauluparodiat usein erinomaisia emotionaalisia huipennuksia.

Lady Dynamite – Hajotti aivoni ja kokosi ne uudestaan. Mitch Hurvitz löysi tällä kertaa myös inhimillisyyden ja väänsi sitä hanaa juuri sopivasti.

Halt and Catch Fire – Tietokonehistorian alaviiteinnovaattorit (eli also-ranit) ja yksi television hienoimmista naisten välisistä ystävyyksistä.

 

Tomi twitter.com/tomistro & tomistro.wordpress.com

Kommentti televisiovuodesta: En ole hirveästi katsonut uusia sarjoja tänä vuonna. Listallani on näköjään 30 ”nämä pitäisi katsoa tai ainakin antaa mahdollisuus”-sarjaa ja niiden päälle vielä 10 viime syksyn sarjasadosta. Yleisesti tai ainakin henkilökohtaiessti tuntuu siltä, että tunnin draamat -osastolla ei ole hirveästi tapahtunut mitään jännittävää, mutta puolen tunnin komediat -osastolla eletään kulta-aikaa.

Horace & Pete – Vuoden paras sarja sisällöltään ja tärkein  tv-bisneksen kannalta. Venyttää formaatin rajoja kaikin puolin, vaikka näyttääkin päällepäin menneisyyden katsovalta. En osaa tästä kehua mitään yksittäistä osa-aluetta, kaikki on ”timanttia”.

Love – Olisin laittanut tähän viiden listaan Master of Nonen, mutta se olikin julkaistu marraskuussa 2015. No, onneksi Netflixiltä tuli tänäkin vuonna hyvä ”romanttinen komedia”, joka venyttää genren rajoja uusiin suuntiin.

The Night Of – Heikkenee loppua kohden (vankilakohtaukset ja -juonet tuntuvat olevan kuin eri sarjasta suoraviivaisuudessaan), mutta on silti kiinnostavin rikossarja sitten The Wiren.

Broad City – En tiedä onko tätä aikaisemmin näytetty Suomessa telkkarissa, mutta kun sarja tänä vuonna tuli Yle Areenaan, on vihdoin tästä alkanut kuulua puhetta myös suomalaisessa facebookissa ja twitterissä. Se tuntuu hyvältä, koska olen kohta kolme vuotta yrittänyt suositella tätä kaikille. Tämän hetken hauskin komedia. Rakastan.

Baskets  – Hyvä esimerkki sellaisesta uudesta puolen tunnin komediasta, joka uskaltaa olla surullinen ja vakava. Zach Galifianakiksen klovnitarina on huippunäyte lajissaan. Yllättäen sisältää myös huippuhyvää klovneriaa ja fyysistä komediaa, vaikka pääpaino on jossain ihan muualla. (Tän voi kai nähdä/ostaa Amazonin kautta Suomeenkin?)

BONUS: Full Frontal with Samantha Bee – Hauska, vihainen, tinkimätön, feministinen, tarpeellinen. Youtubesta voi katsoa kaikki jaksot käytännössä kokonaan.

 

Mikko Pihkoluoma http://uusi.voima.fi/blog/category/postikortteja-tukholmasta/

Kommentti televisiovuodesta: Lähinnä olen katsellut Snapchattiä ja Instagram Storiesia.

The Night Of – Sarja ei vielä noussut esikuvansa The Wiren tasolle, mutta erityisesti muutamat ensimmäiset jaksot ovat niin hyvin tehtyjä, että sarja on helposti tärkeintä televisiota tänä vuonna.

Transparent – Kolmannen kauden lopetus on parasta audiovisuaalista taidetta televisiossa sitten Mad Menin. Transparentissä onnistutaan luomaan todella ehyt omaperäinen tunnelma, joka ei katkeile kuin hetkittäin. Los Angeles ei ole koskaan näyttänyt näin hyvältä televisiossa.

Girls ­- Uusin kausi tuntui virkistävältä, koska lapsellista sekoilua oli vähemmän.

 

Lauri Ojanen twitter.com/lauriojain

Girls kausi 5: Paras Girlsin kausi sitten toisen kauden. Tasaisempi kuin aiemmat, vaikka huiput olivatkin korkeammalla kuin pitkään aikaan. Shoshannan Japani-seikkailut varsinkin olivat erinomaisia. Arvostin myös sitä, miten hahmojen ihmis- ja ystävyyssuhteita uskalletaan rikkoa. Toivon, että viimeisellä kaudella uskalletaan repiä vielä lisää.

The Night Of – Kissa, Turturron jalat ja vittuilu True Detectivelle. Vuoden paras uusi sarja.

The Crown – Peter Morganin kädenjälki näkyy The Crownissa kaikessa. Pitkään kuninkaallisia seurannut ja käsitellyt kirjoittaja kertoo Elisabet II:n hallitsijakauden alkuajoista inhimillisesti ja poliittisten päätösten merkityksiä avaten. Paras Netflixin uusista sarjoista.

Atlanta – Häsläri häviää aina.

Broad City – Better Thingistä olen ehkä jossain määrin pitänyt enemmän kuin Broad Citystä, mutta Atlanta edustakoot auteur-sitcomia. Broad City on aivan kreisi ja samalla todella ihana.

 

Emmi Lehikoinen twitter.com/emmilehi

Kommentti televisiovuodesta: Vuoden 2016 yleisten trendien vastaisesti (#worstyearever) kyseessä oli niin määrällisesti kuin laadullisesti paras tv-vuosi kenties koskaan. Tuotannon ja käsikirjoituksen laatu on parhaiden elokuvien tasolla, ja diversiteetti on räjähtänyt käsiin; vihdoin kaikille on kaikkea ja niin paljon, että mukana on vaikea pysyä.

Transparent – Jill Solowan Transparent on paitsi visionäärinen ohjaustyö, myös tärkeä keskustelunaloittaja transihmisten representaatiosta. Sarja havainnollistaa hyvin sen nopeuden, jolla keskustelu transihmisistä on viime vuosina edennyt – sarjan alkaessa heteromiehen castaus transnaisen rooliin tuntui hyväksyttävältä (ja Jeffrey Tambor tekee kaudesta toiseen yhtä tämän hetken parhaista roolitöistä tv:ssä), mutta jos sarja alkaisi nyt, tilanne olisi aivan toinen. Pääosanesittäjän roolitusta sarja kuitenkin kompensoi lukuisilla transnäyttelijöillä. Transparent tarjoaa meille hahmojen kattauksen, joka on samalla rakastettava ja ärsyttävä, kaukainen mutta samaistuttava. Sarjaan, joka on parhaimmillaan koko perheen yhteistä arkielämää kuvatessaan, saatiin uusimmalla kaudella punottua upeasti myös katsauksia historiaan esim. loistavan If I Were a Bell -takaumajakson muodossa. Sarjaa voi katsoa Suomessa Viaplaystä tai juuri avatusta Amazon Primesta.

Orange Is The New Black – Kaikkien aikojen suosikkisarjani onnistui neloskaudellaan siinä, missä kolmoskausi epäonnistui: hallitsemaan kymmenien hahmojen ensemble-kokonaisuutta, jossa lukuisat uudet tarinat ja hahmot kietoutuvat hienosti osaksi päähahmojen tarinoiden jatkumoa. Sarja onnistuu erityisellä tavalla tasapainoittelemaan nokkelaan dialogiin tiivistyvän komedian ja synkän draaman välillä, kommentoiden maailman epäoikeudenmukaisuuksia ja rumuutta osuvasti amerikkalaiseen vankilajärjestelmään kohdennetun tärkeän kritiikin kautta. Vuoden 2016 poliittisen todellisuuden vuoksi sarjan aihepiiri tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Ei ole ihme, että Netflix on uusinut menestyneimmän alkuperäissarjansa vielä ainakin kolmeksi lisäkaudeksi.

Atlanta – Atlantaan kulminoituu tv-vuoden 2016 hienous. Taidokkaasti rakennettu, itsevarma ja ennalta-arvattavia käsikirjoituksellisia kaavoja kaihtava sarja ilmestyi kuin tyhjästä – vaikka kukaan tuskin epäilikään Donald Gloverin potentiaalista kyvykkyyttä tv-sarjan luotsaajana. Myös fakta, että Atlantan päähahmoista ja luojista kaikki ovat tummaihoisia, kertoo tv-maailman diversiteetin kehittymisestä. Vain muutama vuosi sitten Donald Glover esiintyi osin Atlantaan verrannollisessa Girls-sarjassa kiintiötummaihoisena sivuhahmona…

Stranger Things – Kesän hypetetyin Netflix-sarja on kenties tarinallisesti epätäydellinen, mutta kokonaisuus imaisee mukaansa selittämättömällä tavalla. Kombinaatio 80-luvun sci-fi-nostalgiaa, teknisesti äärimmäisen taitavaa toteutusta musiikkeineen ja kuvauksineen sekä Millie Bobby Brownin (Eleven) ja Winona Ryderin (Joyce) upeita roolisuorituksia nostaa sarjan eittämättä vuoden kohokohtien joukkoon, juonesta viis.

Girls – Viime aikojen tv-diskurssissa yhä merkityksettömämpään asemaan ajautunut Lena Dunhamin Girls nousee yllättäen takaisin vuoden parhaat -listalleni parin vuoden tauon jälkeen. Siinä missä kolmos- ja neloskausilla sarja ja sen hahmot junnasivat turhauttavalla tavalla paikallaan, vitoskausi yllättää odottamattomilla mutta täysin loogisilla juonenkäänteillään (Jessa & Adam!) sekä muutamilla koko sarjan parhailla yksittäisillä jaksoilla, kärjessä kenties kaikista ärsyttävimpään hahmoon Marnieen paneutuva The Panic In Central Park -jakso, joka upean introspektiivisesti kuvaa muutosta. Sarja on katsottavissa HBO Nordicissa, jossa ilmestyy alkuvuodesta 2017 sarjan viimeinen kausi.

BONUS: The People v. O.J. Simpson: American Crime Story – Kertakaikkisen upea filmatisointi O.J. Simpsonin murhakeissistä ja oikeudenkäynnistä, jossa näyttelijät Sarah Paulson etunenässä loistavat suorituksillaan. Sarjaa katsoessa tulee tositarinan shokeeraavien käänteiden ansiosta lähes käänteinen Making a Murderer -fiilis. Sarja on Amerikassa FX:n tuotanto, ja sitä ei tietääkseni voi laillisia reittejä katsoa Suomessa – siksi tyytyminen bonuspaikalle.

 

Ursula Borg filmitahti.fi  && twitter.com/viittasankari

Kommentti televisiovuodesta: Kovasti hehkutetut uutuudet kuten Westworld, Luke Cage ja Stranger Things eivät onnistuneet pitämään kiinnostusta yllä. Huomasin palaavani pitkään katsomieni (ja hyväksi havaitsemieni) sarjojen pariin, vaikka käynnissä olisi ollut ties kuinka mones kausi. Ballers ja Billions nousivat binge-suosikeikseni helppoudellaan ja tasaisella laadullaan. Aivan liian vähälle huomiolle jäänyt The Good Wife päättyi hienoon kauteen, ja jotkut kiinnostavimmista uutuuksista eivät edes näy Suomessa, kuten Preacher, This is Us tai jo pidempään pyörinyt American Crime Story (jos on niin en ole nähnyt koska en seuraa perinteistä televisiota).

Man In the High Castle – Yhtä aikaa kauhistuttava ja koukuttava, normaalista tv-tarjonnasta ilahduttavasti poikkeava kuvaelma toisenlaisesta todellisuudesta toisen maailmansodan jälkeen. Sarja ei turhia lämmittele, vaan etenee rivakasti ja vetää mukanaan ensi minuuteista.

The Path – Etäistä sukua The Leftoversille teemoiltaan oleva sarja on jäänyt Suomessa täysin huomiotta. Uskonnolla, yliluonnollisilla elementeillä ja taitavalla kerronnalla on kuitenkin rakennettu sarja jonka katsomista ei voi lopettaa. Lisäksi hieno näyttelijäkaarti (Aaron Paul, Hugh Dancy, Michelle Monaghan) lisäävät rauhalliseen kerrontaan hienoja vivahteita, ja juonen kiemurat onnistuvat yllättämään joka kerta.

Mr Robot – Synkkä, outo, vainoharhainen ja visuaalisesti valheellisen yksinkertainen.

Black Sails – Tasaisesti juoksuaan parantava piraattiseikkailu on nokkela yhdistelmä politikointia ja haudattuja koiria juoksuhaudoissa. Sen huumori on kuivaa, mutta näennäisesti viihteellisen pinnan alla on paljon suurempia kysymyksiä ihmisarvosta, itsenäisyydestä sekä seksuaalisista vähemmistöistä, mikä tekee sarjasta paljon tärkeämmän.

The Night Of – Hitaasti askel kerrallaan etenevä sarja on taidokas ja asettaa etualalle kiistanalaisen hahmon. Jännitys luodaan kiertämällä ruuvia niin hitaasti, että katsojaa hermostuttaa ensimmäisestä jaksosta loppuratkaisuun.

BONUS: The People v. O.J. Simpson: American Crime Story – Huikea käsikirjoitus, täydelliset näyttelijävalinnat, erinomainen ajankuvaus ja tapahtumiin on lisätty ironinen annos huumoria.

 

Päivi Laajalahti http://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi

Stranger Things – Seikkailuineen kuin pieni kasarihelmi. Huokuu lapsuuden viattomuutta, mutta yhdistää sen saumattomasti teini-ikäisten maailmaan, missä kavereiden väliset kitkat ja heräävä seksuaalisuus näyttelevät pääosaa, mutta myös aikuisten maailmaan, jossa väijyvät suunnattomat menetykset, rahahuolet, alkoholismi ja yksinäisyys. Ja koko palettia varjostaa jokin outo ja selittämätön pahuus.

The Night Of – Nostaa ajatuksen oikeussalidraamasta kokonaan uudelle tasolle. Ei ole pelkästään monitahoinen murhatutkimus ja ”kuka sen teki” -tarina vaan samalla mielenkiintoinen läpileikkaus amerikkalaiseen yhteiskuntaan sekä etenkin nuoren, murhasta syytetyn muslimimiehen selviytymistaisteluun amerikkalaisen oikeuskoneiston rattaissa.

Broadchurch – Pieneen merenrantakaupunkiin sijoittuva brittiläinen rikosdraama, jossa erinomaiset David Tennant ja Olivia Colman tutkivat murhia. Sarja onnistuu  murhatutkimuksen ja henkilökohtaisten haasteiden kourissa kipuilevien hahmojen välisen draaman välisessä tasapainoilussa erinomaisesti.

The Night Manager – John le Carrén romaaniin pohjautuva brittijännäri viettelee tyylikkyydellään ja seksikkyydellään. Susanne Bierin ohjaama sarja luottaa samaan charmanttiin tehokkuuteen kuin James Bondit, mutta tuntuu käsikirjoituksellisesti hienostuneemmalta.

The Crown – Yllättävän jännittävä ja intiimi kurkistus brittiläisen monarkian lähihistoriaan.

BONUS: Gilmore Girls – Uudet jaksot yhä näkemättä sillä vanhojen kausien kahlaaminen kesken. Ihanaa sanailua ja upeat hahmot, onneksi tutustuin tähän sarjaan edes nyt. Täydellinen  äideille ja tyttärille.

 

Markku Ylipalo Filmgoer.fi

Westworld – Loputtomista faniteorioista välittämättä Westworld rakentaa maailmaansa määrätietoisesti ja itsevarmasti. Westworld on rietastelussa ja väkivallassa eittämättä velkaa Game of Thronesille (jonka kohdeyleisöä se kosiskelee), mutta sarjan monisyiset pohdinnat ihmisyydestä ja muistojen ja kokemusten luonteesta ovat uutta ja omaa.

Luke Cage – Marvelin luonnollinen koti tuntuu olevan leffateatterin sijaan Netflix. Luke Cage menee ainakin sarjisjätin tv-tuotannoista heittämällä kärkisijalle.

Stranger Things – Vanha on jälleen uutta ja nostalgia korvaa sisällön. Mutta kasariviihteelle kumartavassa jännärisarjassa on sydäntä ja tunnelmaa. Lapsinäyttelijät ovat erinomaisia.

The Crown – Peter Morganin menestysnäytelmästä sovitettu yllätyshitti kurkistaa taas kerran kuninkaallisiin kulisseihin. Näennäisesti loppuunkalutusta aiheesta irtoaa yhä mukaansatempaavaa draamaa.

The Night Of – HBO:n vuoden toinen suursatsaus menetti hieman tehoaan loppua kohden, mutta aihe tuntuu päivä päivältä yhä ajankohtaisemmalta.

BONUS: The People v. O.J. Simpson: American Crime Story – Yksinkertaisesti parasta teeveetä koko vuonna.

 

Samppa K twitter.com/samppak

Kommentti televisiovuodesta: Suoratoistopalvelut vyöryivät tänä vuonna rytinällä televisiotarjonnan kärkeen, minkä huomaa helposti omaa katselukirjanpitoa vilkuilemalla. Paljon uusia hyviä sarjoja, joillain niistä vielä mahdollisuuksia ikisuosikkienkin joukkoon.

Happy Valley – Toisella kaudella riffailtiin vähän Crackeriakin, mutta jos lainataan, niin mikseipä sitten parhaalta. Erinomaista rikosdraamaa

Rectify – Hienoja hahmoja ja pohtivan seesteinen tunnelma.

Broad City – Tuoreista tuttavuuksista tämän vuoden hauskin. Kaksikon edesottamuksia on ilo seurata. Huumorissa piilee yllättävä brittiläinen vivahde vahvasta newyorkilaisuudesta huolimatta.

Bosch – Laadukas poliisisarja, Eric Overmyeriltä ei vähempää voisikaan odottaa. Los Angelesin rooli yhtä tärkeä kuin hyvää työtä tekevän Titus Welliverin.

Atlanta – Donald Glover on nero.

BONUS: Jäitä hattuun – Tämän parissa menossa ensikatselu. Pretty, pretty good.

 

Emilia Koivumäki twitter.com/aekoiv

Kommentti televisiovuodesta: Hyviä kausia vanhoille sarjoille, pettymyksia muutamien kakkoskausien kohdalla ja diversiteetti näkyy mukavasti uusissa sarjoissa

Better Things – Yllättäviin suuntiin tarinoitansa vievä ja hauska sarja.

Atlanta – Kiinnostava näkökulma kuuluisuuteen ja autentisuuteen.

Veep (kausi 6) – Sarja pääsi showrunnerin vaihdosta hienosti yli, poliittinen komedia yhä purevaa.

Full Frontal with Samantha Bee – Oikeutettua raivoa kanavoituna verbaaliseen akrobatiaan (TBS:n sarjaa voi seurata kokonaisuudessaan Samantha Been Youtube-kanavan kautta).

BONUS: Search Party – Katoaminen sosiaalisen median aikakaudella ahdistaa, mutta siitä syntyy myös koominen jännityssarja. Viehättävä tapaus ja Alia Shawkat on ihana.

 

Anton Vanha-Majamaa http://blogit.image.fi/katsoja/

Kommentti televisiovuodesta: Jälleen isompi ja parempi kuin koskaan.

Better Things – Pamela Adlonin sarja sanoo, että pelottavinta vanhenemisessa ei ole kuolema, vaan kaikki nuoret tyypit. En ole Adlonin ikäinen mutta sarja puhuttelee niin kuin James Murphy parhaimmillaan. Lisäksi sarja on hirveän hauska ja koskettava ja siinä on paras murrosikäistä esittävä tyyppi (Mikey Madison) vuosiin.

The Night Of – Vähäeleinen, tyylikäs, kutkuttava ja melkein liiankin älykäs sarja oli kesän pelastaja. Ja se kissa!

High Maintenance – Kuin Humans of New York -sivusto fiktioksi muutettuna. Ihmis- ja eläinkohtalosta (!) toiseen saumatta seilaava tarinakollaasi jonka haluaisi laajenevan ikuisuuksiin. Plus ihanat metatasot ja websarjasta periytyvät genrekikkailut!

Insecure – Täydellinen uutuus valkoisen keskiluokan sadcomeihin väsyneelle. Paljon samaa kuin High Maintenancessa, paljon kaikkea muuta. Paljon asioita joita en tiennyt televisiolta kaivanneeni.

Gilmore Girls – Parasta mahdollista fanipalvelua. (Oikeastaan olisi riittänyt, että kamera olisi panoroinut gazebolta käsin Stars Hollowta ympäri, Rory ja Lorelai olisivat ravanneet sen edessä takeawaykahvit kädessä, ja välillä Kirk olisi kompastunut possuunsa.) Ymmärsi myös olennaisen jota esim. Sinkkuelämää-uudelleenlämmittelyleffat eivät: fanit haluavat nähdä mahdollisimman paljon vanhoja hahmoja, eikä niiden ympärille tarvitse kehitellä mitään sen kummempaa draamaa. Tuokaa ne vaan näytille!

BONUS: The Ranch – Maailman hirvein televisiosarja, ja siksi katsomisen arvoinen.

 

Ville Seppälä  https://villenloki.wordpress.com twitter.com/seppala_ville

Kommentti televisiovuodesta: Televisio paranee vuosi vuodelta, tämä ei ollut poikkeus.

Love – Judd Apatow on mahtava kirjoittaja.

Stranger Things – Kasarinuorisoleffaestetiikan huipentuma. Mahtavaa vaihtelua nykypäivän ironialla ja kyynisyydelle.

Broad City – Räävitöntä ja häröä, mutta silti ennen kaikkea kotoisaa menoa.

High Maintenance – High Maintenance on kuin tv-sarjaversio Humans of New Yorkista. Laatu toki vaihtelee meh-jaksoista loistaviin.

Better Things – Sarjan aihe yksinhuoltajanäyttelijä-äidistästä on ihan ysäriltä mutta onneksi toteutus ei.

BONUS: High Maintenance Web Series – Jälleen hirveän epätasainen mutta huiput on parasta teeveetä tänä vuonna.

 

JP Jokinen twitter.com/jpjoki

Kommentti televisiovuodesta: Aukkoja jäi paljon, mutta vuoden 2016 aikana uusia sarjoja alkoi vyöryä Suomeenkin katsottavaksi paljon entistä enemmän ja useampia reittejä pitkin kuin ennen. Alkaa olla hankala jo pysyä kärryillä tarjonnasta. Isona plussana sekä HBO Nordic että Netflix ottivat ohjelmistoonsa muiden kanavien uutuuksia viikkotahtiin. Noin yleisesti ottaen etenkin komedian suurkuluttajalla on oikea runsaudenpula, sillä laadukkaita ja keskenään erilaisia sitcomeja ja muita komediasarjoja on enemmän kuin mitä ehtii katsoa.

Horace & Pete – Sekä ajaton että moderni. Käytännössä filmatuista näytelmistä koostuva sarja koukutti puhtaasti käsikirjoituksen ja näyttelijäsuoritusten (Alan Alda!) voimin, mutta nettilevitys yleensäkin mahdollisti sarjan olemassaolon että kokeilut eri jaksoissa.

Atlanta – Samaan aikaan realistinen ja surrealistinen. Kymmenen jakson aikana tunnuttiin pääsevän vasta alkuun sarjan rajojen ja kokeilun kanssa.

Better Things – Harva sarja kykenee tällaiseen suoruuteen ja rehellisyyteen vanhemmuuden ja vanhenemisen kuvauksessa.

Transparent – Muutama Transparentin kohtaus on syöpynyt mieleeni puhtaasti hienon kuvakerronnan takia. Kirjoittajiksi on haalittu ihmisiä täysin muilta taiteen aloilta, minkä huomaa sarjan vapaamuotoisuudesta.

Expanse – Yhden kauden perusteella Expanse kuuluu tämän vuosituhannen parhaisiin tieteissarjoihin. Jo kirjoista huokui sama blockbuster-seikkailufiilis kuin sarjastakin, mutta sarjan toteutuksessa avaruuden klaustrofobisuus tulee iholle aivan eri tavalla.

Bonus: The Good Place – Jenkki-Officen ja Parks&Recreationin luojan Greg Danielsin uusi sarja on aika saavutus. Tietynlaiseen tuonpuoleiseen sijoittuva sarja onnistuu kääntämään täysin abstraktit konseptit viihteeksi ja käsittelemään moraalisia ongelmia siinä ohessa.

Vastaa