Kirjoittaja Olli

Blackhat on oodi ammattilaisille

Blackhat on oodi ammattilaisille

Blackhat

Elokuvalle antaa paljon anteeksi, jos siitä löytää kiinnostavan sirusen. Siinä sivussa menevät ohuet hahmot, kummalliset juonenkäänteet ja hutiloidut yksityiskohdat. Blackhat on sellainen elokuva.

22.1.2015 0 comments
Elokuvallisia huomioita maailmalta 31.12.2014 – 15.01.2015

Elokuvallisia huomioita maailmalta 31.12.2014 – 15.01.2015

15.1.2015 0 comments
Vuoden 2014 vikat pika-arviot

Vuoden 2014 vikat pika-arviot

Yhteensä 112 elokuvaa. Hidas vuosi.

1.1.2015 0 comments
Elokuvallisia huomioita maailmalta 25.12.2014 – 29.12.2014

Elokuvallisia huomioita maailmalta 25.12.2014 – 29.12.2014

  • Whatever else a kiss may be, it is for filmmakers above all a formal challenge
  • VFX for 20,000 Leagues Under the Sea with Fleischer and Ellenshaw
  • On the realities of writing TV comedy – But the upbeat attitude could also reflect a less positive trend in the industry: The growing need for content even as competition from low-budget reality TV forces networks to cut corners on writing staffs. These pressures, combined with an influx of aspiring writers willing to work for next-to-nothing, have resulted in an increasing reliance on freelancers, non-union employees, and other precariously employed writers. I was one of them. At the Onion News Network, I earned $50 for each idea accepted. On an extremely good week they might have bought three ideas, but very often it was zero. Still, I was thrilled to just be connected to the Onion. I could have subsisted on the fumes of this enthusiasm alone.
29.12.2014 0 comments
Bloggaajien bonuskuvasuositus 2014

Bloggaajien bonuskuvasuositus 2014

Osana vuosittaista elokuvablogaajien parhaat -kyselyä tiedustelen suosituksia yhdestä elokuvasta, joka saa olla ihan mitä tahansa – ei tarvitse olla tältä vuodelta eikä pyörinyt teattereissa.

Tällaisia vastauksia kertyi:

Antti Alanen Adieu au langage (Jean-Luc Godard, FR 2014) : Vuoden ylivoimaisesti paras elokuva räjäyttää kuvallisen ajattelun näköpiiriä. Traileri on YouTubessa, ja se kertoo, missä mennään.

Hannu Björkbacka The Neon Bible : Näin viimein tänä vuonna dvd-levyltä Terence Daviesin ensimmäisen Yhdysvalloissa tehdyn filmin vuodelta 1995. Neon Bible perustuu Typerysten salaliitto -kirjastaan paremmin tunnetun John Kennedy Toolen 16-vuotiaana kirjoittamaan teokseen. Toole piti Flannery O’Connoria esikuvanaan ja etelän gotiikka Wise Bloodin tapaan huokuu kyllä Daviesin elokuvastakin. Davies pitää kriitikoiden tapaan filmiään epäonnistuneena, mutta joidenkin epäonnistumiset ovat monin verroin kiinnostavampia kuin toisten huippusaavutukset. Hitaasti avautuvia kuvaelmia, luottamusta pysähtyneisiin tilanteisiin ja näyttelijäin kasvoihin.

Paavo Ihalainen Wake In Fright : Tämä nyt ei ehkä ole yleisellä tasolla selvitettävissä, mutta tämä oli viimeisiä kokemuksia vuodesta 2008 jatkuneessa kaveriporukan elokuvakerhossa Turussa. Kotiteatterin omistaja muutti Turkkiin, mutta muisto hienoakin hienommista elokuvakokemuksista jäi elämään.

Samppak Lost in Translation : Kolmannella kerralla nousi viiteen tähteen ja antoi hyvät vauhdit Tokion kiertelylle.

Miikka Mononen Camp X-Ray : Peter Sattlerin Guantanamo Bay -elokuvassa tutkitaan varsin ikivanhoja filosofisia kysymyksiä sen tiimoilta, mitä ihmiselle vapaus tarkoittaa. Lopussa mikään ei muutu, kaikki on paskaa, mutta jokainen asianomainen kuvittelee jonkin muuttuneen. Tragedia on käsin kosketeltavaa. Lähestymistapa takaa sen, että elokuva tulisi muistaa ajankohtaisen aiheen vaivuttua unholaan.

HT Nuotio DIE GELIEBTEN SCHWESTERN (Beloved Sisters) : Kotimaisten festarien pahin möhläys tänä vuonna oli jättää Berlinalesta tuomatta tämä, kotimaansa ulkopuolella rikollisen huonosti tunnetun mestariohjaaja Dominik Grafin fantastinen melodraama Friedrich Schillerin elämästä, joka on saanut maailmalla ilahduttavan innokkaan vastaanoton (ja valittiin peräti Saksan Oscar-ehdokkaaksi). 160-minuuttinen elokuva mahdollisimman epämuodikkaasta aiheesta, joka edellyttää katsojalta paitsi keskittymiskykyä (elokuva on Grafin tyyliin erittäin nopeatempoinen ja dialogintäyteinen), myös perustietoja maailman- ja kirjallisuudenhistoriasta (monisärmäinen tarina sivuaa keskellä olevan kolmiodraaman lisäksi mm. kirjapainon roolia Ranskan vallankumouksessa, ajan aatehistoriaa sekä Schillerin ja Goethen kompleksista suhdetta) – ja kaikkien nyanssien tavoittamiseksi jopa kielitaitoa – ei toki vaikuta paperilla ilmeiseltä kassamagneetilta, mutta elokuvafestivaaleilta on kai yhä lupa odottaa muitakin valintaperusteita. Vielä ei ole myöhäistä paikata tilannetta ensi vuoden ohjelmistoissa…

Lauri Ojanen Ida : Ensi vuoden paras elokuva.

Mikko Pihkoluoma Kumiko, the Treasure Hunter : Hieno elokuva, joka esitettiin mm. Berliinin elokuvajuhlilla, muttei ole vielä löytänyt tietään Suomeen.

sakri pölönen Enemy : … sisältää vuoden parhaan lopetuksen. Ei araknofobikoille.

Olli Sulopuisto Some Came Running : Alan ymmärtää miksi Glenn Kenny on nimennyt bloginsa tämän elokuvan mukaan.

Janne Sundqvist Shoah : Claude Lanzmannin 15-tuntinen holokaustidokkari tuli katsottua valkokankaalta yön yli yhteen putkeen. Never again.

Otto Suuronen White God : Toistaiseksi Suomessa vain festivaaleilla nähty White God (Fehér isten) lukeutuu vuoden mieleenpainuvimpiin elokuvakokemuksiin. Disneymäisen empaattisena koko perheen draamana alkava elokuva muuntuu loppua kohden painajaismaiseksi kostotarinaksi. Koirien kapina, ”valkoisia jumalia”, ihmisiä vastaan toteutuu kauhuelokuvamaisen väkivaltaisena purkauksena.

27.12.2014 0 comments