
Vuoden 2012 parhaat elokuvat olivat Amour ja Tinker Tailor Soldier Spy. Molemmat saivat viisi mainintaa suomalaisille elokuvablogaajille, podcastaajille ja muille kirjoittajille lähetetyssä kyselyssä. Toiselle sijalle pääsi neljällä äänellä The Dark Knight Rises.
Kysymyksenasettelu oli seuraava:
Toivon, että kertoisitte mielestänne viisi parasta, merkittävintä tai mieleenpainuneinta elokuvaa vuodelta 2012. Parhaus-kriteerin jätän tarkoituksella melko löyhäksi, koska Sight & Soundinkin tyypit teki niin. Vuodella 2012 tarkoitan elokuvia, jotka on ollut mahdollista nähdä Suomessa tämän vuoden mittaan. Siihen kelpaavat siis teatteriesitykset, erikoiset one-offit ja festarinäytökset, kunhan vain kuka tahansa on voinut edes teoriassa päästä katsomaan rainan.
Elokuvateattereissa oli tänä vuonna vallan hurja määrä ensi-iltoja, ilmeisesti yli 170. Silti kärkeen noussut Amour on tähän mennessä ollut nähtävissä vain Espoo Cinessä, joskin se tulee teatterilevitykseen 15.2.2013 Samoin kolmospaikalta löytyvä Margaret on Suomessa pyörinyt ainoastaan festivaaleilla (Sodankylä ja Rakkautta & Anarkiaa). Huomionarvoista on myös se, että kolmannelta paikalta löytyy kaksikin suomalaista dokumenttielokuvaa eli Kovasikajuttu ja Säilöttyjä unelmia.
| ääniä | elokuva |
|---|---|
| 5 | Amour |
| Tinker Tailor Soldier Spy | |
| 4 | Dark Knight Rises |
| 3 | Kovasikajuttu |
| Luihin ja ytimiin | |
| Margaret | |
| Moonrise Kingdom | |
| Säilöttyjä unelmia | |
| 2 | The Artist |
| Beasts of the Southern Wild | |
| Cosmopolis | |
| Deep Blue Sea | |
| Shame | |
| Skyfall | |
| 1 | 21 Jump Street |
| Argo | |
| The Avengers | |
| The Cabin in the Woods | |
| Call Girl | |
| Carnage | |
| Dredd 3D | |
| Faust | |
| Get The Gringo | |
| The Grey | |
| Himizu | |
| Humiseva harju | |
| Into the Abyss | |
| John Carter | |
| Just The Wind | |
| Kilimanjaron lumet | |
| Killer Joe | |
| Lawless | |
| Le Voyage extraordinaire (+ Trip to the Moon) | |
| Looper | |
| Magic Mike | |
| Matkalla | |
| Poikani Kevin | |
| RoboCop – directors cut | |
| Shogun Assassin | |
| Sotahevonen | |
| Ted | |
| This Must Be the Place | |
| Tropa de Elite 2 | |
Järjestin kyselyn jo kolmatta kertaa, eli nyt voidaan puhua reilusti perinteestä. Vastauksia tuli peräti 14, mikä on oikein hyvä tulos. Jos joku olisi halunnut vastata mutta ei saanut kyselylomaketta, lähetä sähköpostia ja korjaan tilanteen ensi vuonna.
Lisäksi kyselyssä oli bonuskysymys elokuvasta, joka ei sovi varsinaiseen kategoriaan, mutta ansaitsee kuitenkin tulla mainituksi. Julkaisen listan niistä myöhemmin. Ensin on perusteluiden aika – kirjoittajan sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.



Elokuvallisia huomioita maailmalta 2.12.2012 – 6.12.2012