Avainsana: "parhaat"

Leffablogaajien bonusleffasuositukset vuodelta 2016

Leffablogaajien bonusleffasuositukset vuodelta 2016

Jokavuotiseen tapaan leffablogaajien parhaat -kyselyn yhteydessä tiedustelin myös yhtä vuonna 2016 nähtyä elokuvaa, jota tekee mieli suositella vaikkei se olisi varsinaisen äänestyksen raameihin sopinutkaan.

Tällaisia vastauksia saapui:

Mikko Pihkoluoma: The Hateful Eight 70mm – Pelkästään kunnollinen väliaika ja koko tunnelma hommassa oli yksi elokuvavuoden tärkeimpiä hetkiä mulle.

Miikka Mononen: Hell or High Water – David Mackenzien modernin westernin ensimmäinen tunti on ehkä parasta ”vanhat äijät ja hitaat cowboyt jauhavat paskaa ja solvaavat toisiaan” -matskua mitä filmille on talletettu sitten No Country for Old Menin, ja siinä niitä oli vain Tommy Lee Jonesin tai Josh Brolinin puhuessa, eli hyvin harvoin. Jeff Bridges, Gil Birmingham, Ben Foster ja Chris Pine sen sijaan ovat lähes jatkuvasti äänessä, ja kun he eivät mongerra über-jenkeillä aksenteillaan soundtrackilla kuullaan Nick Caven ja Warren Ellisin uusia sävellyksiä tai vaihtoehtoisesti seurataan ruudulla tiukkaa pankkiryöstökohtausta. Loppupuolen notkahdus sävyssä huomattavasti vakavampaan ei haittaa niin paljon, koska alkupuoli on niin täyttä timanttia. Hell or High Water tuskin pääsee Suomessa elokuvateatterilevitykseen kiitos erittäin vahvan cowboy-tunnelmansa, mutta etsikää se ehdottomasti käsiinne ulkomaiden nettivuokraamoista.

Kari Naskinen: Kotiseutu – Tämä ei ole vuoden 2016 elokuva, mutta Yleisradio ansaitsee isot kiitoksen tämän kaikkien aikojen parhaan sarjaelokuvan uusimisesta.

Juha: Mechanic: Resurrection – Samaa Jason Stathamia kuin aiemminkin, mutta entistä enemmän James Bond -höysteillä.

Lauri Ojanen: Moonlight – Onneksi Moonlight tulee Suomessa levitykseen. Se kun käsittelee upeasti sukupuolirooleja, seksuaalisuutta ja identiteettiä rodullistettujen kautta. Kolmeen eri ikää käsittelevään näytökseen jaettu elokuva puhuttelee, mutta myös näyttää upealta. Alun kiertävä kamera jo ottaa luulot pois.

Roni ”Rolle” Laukkarinen: Hell or High Water – Hell or High Water on niitä elokuvia, jossa on vaan kaikki kohdallaan. Leffan hahmokehitys on miltei täydellistä, maisemat ja soundtrack toimii loistavasti yhteen, tunnelma on taattua. Chris Pine, Ben Foster ja Jeff Bridges ovat elementissään. Ei juuri pahaa sanottavaa. Rikosdraamaa parhaimmillaan teksasilaiseen tyyliin.

Samppa KIngrid Bergman in Her Own Words – Kerrassaan erinomainen henkilökuva, joka ei viime vuodelle ennättäneen pikkukierroksensa johdosta päässyt mukaan.

Hannu BjörkbackaPenda’s Fen – Näin viimein Alan Clarken Penda’s Fenin Blu-rayllä. Olin katsonut sen aiemmin vain surkeana YouTube-kopiona. Suoraan sieluun ja sydämeen, osui ja upposi. Kiitos, Alan Clarke ja David Rudkin ja Britannian 70-luvun televisiotuotanto!

Otto SuuronenNina Forever – Päällisin puolin kuoloromanttiselta kauhukomedialta näyttävän Nina Foreverin pinnan alta löytyy monitulkintainen elokuva surun ja menetyksen käsittelystä. Teos yltää aidosti eroottiseksi ihastuttavien päähenkilöidensä kautta ja jättää mietittävää pitkäksi aikaa. Blainen veljesten hienosti rytmitetyssä debyyttiohjauksessa on tulevan kulttisuosikin ainekset. Elokuva nähtiin Suomessa ainoastaan Night Visions ja Espoo Ciné -elokuvafestivaaleilla.

Paavo Ihalainen: Evolution – Valitsin festivaalielokuvan, joka tulee Orionin kuukauden elokuvaksi keväällä. Olen copypastannut Lucile Hadžihalilovićin nimen moneen kertaan tänä vuonna, mutta hänen kauan odotettu uutuutensa oli siihen hyvä syy. Samalla hämmentävä, outo, karmiva, mutta myös kaunis ja omalla tavallaan looginen elokuva

V.S. Luoma-aho: Hush (Flanagan, 2016) – Yllättävänkin ok Netflix-kauhu, viihdyttävää muodonhallintaa.

Esa TöykkäläListen to Me Marlon – Taianomainen ja aavemainen dokumentti Näyttelijästä. Enemmänkin kietoo kohteensa ympärille lisää mystiikkaa kuin riisuu sitä. (Katsoin elokuvan tammikuun alussa striimipalvelusta. En ole täysin varma, onko se ollut Suomessa nähtävillä jo vuoden 2015 puolella, jolloin se virallisesti sai ensi-iltansa. Siksi bonuspaikalla).

HT NuotioMANHUNT: ESCAPE TO THE CARPATHIANS – Mestari Dominik Graf tarjoilee täydellistä vastalääkettä Yleisradion kaupittelemalle rikossarjapuudutukselle (olivat kyseessä sitten epätoivoiset omat tuotannot, loputtomat geneeriset saksadekkarit tai haukotuttavat ”laatusarjat”) ja näyttää mallia, miten televisio vuonna 2016 voi edelleen olla jännittävää, haastavaa, kokeellista ja hauskaa tässä jatkuvaksi suunnitellun ZIELFAHNDER-sarjan pilottijaksossa, jossa NRW:n rikospoliisit päätyvät vankikarkurijahdissaan Romanian sydämeen. Tempo on tapissa heti ensi sekunneista lähtien, ja Graf änkee vajaan kahden tunnin kestoon enemmän ideoita ja yksityiskohtia kuin muut saavat mahtumaan markkinatutkimuksin standardisoitujen käsikirjoitustensa kokonaiseen tuotantokauteen. Luottosäveltäjien Sven Rossenbachin ja Florian van Volxemin soundtrack ulottuu atonaalisesta piano- ja puhallinmusiikista aksak-rytmitettyyn Schifrin-pastissiin (sekoittuen Bukarestin yöelämää tahdittavaan paikalliseen iskelmään). Rolf Basedowin kässäri tursuaa nokkelaa dialogia ja kärkevää poliittista kuittailua, ja Alexander Fischerkoesenin kamera seurailee, zoomailee ja poimii kärppänä yksityiskohtia valohehkuisesta ja värikylläisestä ympäristöstä. Kaikesta pinnallisesta jäljittelystä täysin vapaa, läpeensä moderni versio 70-luvun klassisesta rikoselokuvasta, jollaisen perään haikaileville painava suositus: ainakin yksi mies maailmassa todella tekee vielä elokuvia ”like they used to”!

Sini: The Lobster – The Lobster olisi voinut pudota top viiden joukkoonkin, sinänsä estettä ei ollut. Se on pyörinyt hetken teattereissakin kuluneen vuoden puolella. Halusin silti käyttää bonus kohdan hyväkseni antaakseni tilaa tälle mainiolle omituisuudelle. Enemmän juttua elokuvasta täällä.

Anton Vanha-Majamaa: Paterson – Jim Jarmusch teki eniten kaurismäkeläisen elokuvansa. Siinä on runoileva bussikuski, taloa sielullaan sisältä maalaava taiteilija, ja maailman vittumaisin ranskanbulldoggi. Se on toisteinen ja arkinen ja aivan sairaan hieno.

Anni: Pässit – Pässit oli Islannin ehdokas vuoden 2015 parhaaksi ulkomaiseksi elokuvaksi. Vuorosanoja käsikirjoituksesta löytyy erittäin vähän ja tarinankerronta nojaa enemmän pääosan esittäjän Sigurður Sigurjónssonin hienovaraiseen tulkintaan. Roolihahmon jähmeydestä huolimatta hänellä on taitava tapa ilmaista erakoituneen vanhan miehen tunteita pelkällä katseella tai lyhyellä tuhahduksella. Hän on myös erittäin hauska! Komiikkaa syntyy vaivattomasti, lähes tahattomasti. Elokuva lähtee yllättävän tunteelliseen suuntaan, kun selviää miten paljon lampaankasvatus oikein merkitsee vanhalle miehelle. Se on hänen koko elämänsä. Elokuvan lopetus jää mieleen pitkäksi aikaa.

(Kissa-animaatio tuli jälleen vastausten mukana <(╯°□°)>╯)

25.1.2017 0 comments
Leffablogaajien vuoden elokuva 2016 on Hymyilevä mies

Leffablogaajien vuoden elokuva 2016 on Hymyilevä mies

Suomalaisten leffablogaajien mielestä vuoden 2016 paras elokuva on Hymyilevä mies. Seitsemänteen vuoteensa ehtineeseen kyselyyn tuli tällä kertaa 19 vastausta.

Kysymys oli muotoiltu perinteiseen tyyliin eli:

Toivon, että kertoisitte mielestänne viisi (5) merkittävintä tai mieleenpainuneinta elokuvaa vuodelta 2016.

Parhaus-kriteerin jätän tarkoituksella melko löyhäksi, koska Sight & Soudinkin tyypit teki niin. Vuodella 2016 tarkoitan elokuvia, jotka on ollut mahdollista nähdä Suomessa tämän vuoden mittaan. Siihen kelpaavat siis teatteriesitykset, erikoiset one-offit ja festarinäytökset, kunhan vain kuka tahansa on voinut edes teoriassa päästä katsomaan rainan.

Perustelut olisivat hirmu kivoja. Elokuvien järjestyksellä ei ole väliä, sillä jokaisesta maininnasta tulee yksi piste.

Lisäksi kysyttiin bonusleffaa, jonka valintakriteerit olivat vielä löyhemmät. Niiden listaus julkaistaan myöhemmin.

Näin äänet jakautuivat:

8 mainintaa

  • Hymyilevä mies

7 mainintaa

  • Elle

6 mainintaa

  • Isäni Toni Erdmann

4 mainintaa

  • The Hateful Eight

3 mainintaa

  • Arrival
  • Carol
  • Deadpool
  • I, Daniel Blake
  • Jättiläinen
  • Mustang
  • The Revenant
  • Tämän jälkeen
  • The VVitch: A New-England Folktale

2 mainintaa

  • Anomalisa
  • The Conjuring 2
  • Fuocoammare – tuli merellä
  • The Girl with All the Gifts
  • Mannerlaatta
  • A Quiet Passion
  • Room
  • Son of Saul

1 maininta

  • 10 Cloverfield Lane
  • The Big Short
  • Captain America: Civil War
  • Certain Women
  • Chevalier
  • Creepy
  • De Palma
  • Don’t Breathe
  • Dressmaker
  • Free State of Jones
  • High-Rise
  • The Hunt for the Wilderpeople
  • Knight of Cups
  • Lampedusa
  • Little Men
  • The Lobster
  • Long Way North
  • The Magnificent Seven
  • Neon Demon
  • The Nice Guys
  • Now You See Me 2
  • Pikku Prinssi
  • Sing Street
  • The Son of Joseph
  • Spotlight
  • Suburra
  • Teit meistä kauniin

Äänet ja perustelut löytyvät alta.

12.1.2017 0 comments
Vuoden 2016 paras televisiosarja on The Night Of

Vuoden 2016 paras televisiosarja on The Night Of

HBO:n The Night Of sai eniten ääniä kyselyssä vuoden 2016 parhaista tv-sarjoista.

Järjestin tänä vuonna Ollin elokuvakyselyn seuraksi vastaavanlaisen kyselyn tv-sarjoista. Paras-sanan määritelmä jätettiin tarkoituksella avoimeksi. Muuten raja vedettiin Suomessa laillisesti katsottavissa oleviin uusiin/uudehkoihin sarjoihin, jotka pyörivät tv:ssä/striimauspalveluissa/tulivat tallenteelle vuonna 2016. Eli ideana oli listata sarjoja, joita pystyi katsomaan Suomessa laillisesti ja ilman temppuja.

Sarjoja sai listata viisi kappaletta ja bonuskenttään sai laittaa minkä tahansa vaikutuksen tehneen sarjan. Vastaajia oli 15, ja maininnan saaneita sarjoja yhteensä 36.

– JP Jokinen

3.1.2017 0 comments
Leffablogaajien bonusleffasuositukset vuonna 2015

Leffablogaajien bonusleffasuositukset vuonna 2015

View post on imgur.com

Jokavuotiseen tapaan leffablogaajien parhaat -kyselyn yhteydessä tiedustelin myös yhtä vuonna 2015 nähtyä elokuvaa, jota tekee mieli suositella vaikkei se olisi varsinaisen äänestyksen raameihin sopinutkaan.

Tällaisia vastauksia saapui:

Miikka Mononen: Bone Tomahawk – Bone Tomahawk on elokuva, jota tuskin levitetään teattereihin asti etenkään Suomessa. Se johtuu väkivallasta. Ei siitä, että sitä on, eikä siitä, mitä se on. Se johtuu siitä, miten se esitetään. Minimalismi ei ole oikea sana. Väkivaltaa on paljon ja se on todella yksityiskohtaista ja iljettävää. Sitä ei kuitenkaan kuvata erityisemmin. Esimerkki: käsi leikataan irti ja se näkyy kuvan reunalla. Ääniraidalla kuuluu ehkä joku suhahdus. Huutoja ei kuulu. Käsi silti irtoaa ja sen huomaa sekä katsoja että uhri. Väkivaltaa omassa elämässäni sivusta kohdanneena tämä herättää aika vahvoja tunteita. Tältä se oikeastikin tuntuu. Oudolta. Bone Tomahawkissa se tunne ei tietenkään jää päälle, eli mihinkään shokkiin se ei änge katsojaansa. Mutta se antaa maistiaisen siitä miltä sellainen oikeasti tuntuu. En muista koskaan elokuvaväkivallan nimenomaan tuntuneen tältä. Yleensä sen vaikutukset haetaan lypsämällä tapahtumia joko ääniraidalla tai kameratyöskentelyllä. Tämä sen sijaan tuntuu Aidolta. Tähän vielä päälle vuosikymmenen parhaat ”mies haluaa itkeä muttei Michael Mann -henkisen kunniakoodinsa takia voi” -kohtaukset Kurt Russellin ja Matthew Foxin toimesta, niin saadaan paras ei-postmoderni western sitten Unforgivenin.

Paavo Ihalainen: Vertigo – Jälleen kerran shout-out Kaville ja Bio Rexin 70 mm -esityksille. Ensi vuosi on pääkaupunkiseudun elokuvatarjonnalle haastava, sillä monet keskeisistä ja tunnelmallisimmista laatuteattereista ovat remontissa. Toivottavasti remontin jälkeenkin perinteisessä salissa voi nauttia elokuvaherkuista hienoimmalla mahdollisella formaatilla.

Mikko Pihkoluoma: Knight of Cups – Valitsin tämän siitä syystä, ettei elokuvaa ole jostain kumman syystä nähty vielä Suomessa lainkaan. Jos tämä olisi tehty ennen Tree of Lifea, niin se nousisi ehkä parhaan kahden elokuvan joukkoon. Sen jälkeen se toki tuntuu vähän liian samalta (ei dinoja, vähemmän uskontoa), mutta se on niin paljon parempi kuin edellinen To the Wonder, joka tuotiin meillä jostain syystä levitykseen, että sille soisi mahdollisuuksia nähdä valoa.

Kari Naskinen: Oma kaitafilmini 1960-luvulta: Crazy Day – Olen jäävi perustelemaan omaa, graafista teostani. Mutta on se erikoinen.

Ilja Rautsi: Men & Chicken – R&A:ssa esitetty, erittäin vähälle huomiolle jäänyt Tanskan käsistohtori Anders Tomas Jensenin umpikahjo mustan komedian variaatio Tri Moreaun saaresta. Umpiluupäähahmot pikkumaisten intohimojensa ja pelkojensa vietävinä puitteissa, joiden absurdiutta alivedetyn toteava tyyli vain korostaa. Mads Mikkelsen ja mutanttihärkä.

Juha Niemi: Mia madre – Erikoismaininta Uumajan filmifestareilla juuri nähdylle Nanni Moretin uudelle elokuvalle Mia madre. Se oli oikein kaunis, hauska ja surullinen tarina elokuvaohjaajasta ja hänen kuolemaa tekevästä äidistä. Elokuvassa käsiteltiin luopumisen tuskaa hienovaraisesti ja toisaalta komedialla välillä keventäen. John Turturron näyttelemä itsevarma vieraileva hollywood-tähtinäyttelijä, toi hyvän komediallisen vastapainon luopumisprosessin surumielisyydelle.

Hannu Björkbacka: Vasha, Hannu Salonen 2009 – Ettei paras Vares, se Sheriffi, ollut onnenkantamoinen. Olipa mukava nähdä telkkarista viimein, silkkaa iloa alusta loppuun, vastustamaton pieni filmi.

Olli: Bram Stoker’s Dracula (1992) – Miksi tätä dissattiin aikoinaan? Hullun komea, kekseliäs kuin mikä, pelottavakin ja erootillinen ihan tuntosarvia myöten. Myös täysin sekopäinen.

Otto Suuronen: Brett Morgen: Cobain: Montage of Heck – Auktorisoidussa rokumentissa läpivalaistaan grunge-ikoni Kurt Cobainin elämän vaiheet kerronnallisesti innostavasti ja uskottavasti. Animaatiota, radiokuunnelmaa, konserttitaltiointia ja puhuvia päitä yhdistävä elokuva on dokumentaarista muusikkoelämäkertaa par excellence.

Samppa K: Sumujen laituri – Vuoden jokusesta ensimmäistä kertaa nähdystä klassikosta tämä kohosi muiden yläpuolelle.

Lauri Ojanen: The Diary of A Teenage Girl – Umpipervo nuorisolaiselokuva ja silti ketään ei tuomita. Animaatiota ja livekuvaa yhdistävä toteutuskin toimi erittäin hyvin. Hyvä vilimi, jonka voisi tuoda teatterilevitykseenkin.

Sini (Sinin leffablogi): Kung Fury – Älyttömyydestä on tehty lähes taidetta. Erittäin kirjavat elementit (Kung fu, Hitler, Dinosaurukset, viikingit..) menee jopa yksiin tässä tekeleessä. Ihanaa kasarivaikutteista musiikkia.

HT Nuotio: POLIZEIRUF 110: KREISE (Christian Petzold, 2015) – Polizeiruf 110cc! Sodankylässä vierailleen mestariohjaajan ensimmäinen kontribuutio saksalaisen tv:n instituutioksi muodostuneeseen jeparisarjaan on kokonaisuutena kenties parempikin kuin suomalaisten kriitikoiden aliarvostama (ja kansainvälisten ehkä jopa hitusen yliarvostama) PHOENIX. Rakennuspalikoinaan ”I’m Not In Love”, LE PETIT LIEUTENANT ja VIAGGIO IN ITALIA, Petzold kyhäilee rakastamiensa pienoisrautatiedioraamojen kaltaisen ympyrämaailman, jossa murhamysteerin sijaan etualan valtaa juttua tutkivien poliisien jännitteinen suhde: ohjaajan taito pienten yksityiskohtien punomisessa kohti pitkään kaihertavaa lopetusta toimii tarinan molemmilla tasoilla.

Kalle Kinnunen: Look of Silence

(Kissa-animaatio tuli vastausten mukana. ¯\_(ツ)_/¯)

28.12.2015 0 comments
Leffablogaajien vuoden elokuva 2015 on Mad Max: Fury Road

Leffablogaajien vuoden elokuva 2015 on Mad Max: Fury Road

Mad Max: Fury Road (Japani-juliste)

Suomalaisten leffablogaajien mielestä vuoden 2015 paras elokuva on Mad Max: Fury Road. Vuosittainen kysely järjestettiin jo kuudetta kertaa, mikä on — huh huh — aika paljon pidempään kuin kuusi vuotta sitten ajattelin. Vastauksia tuli yhteensä 16 kappaletta.

Tätä kysyttiin:

Toivon, että kertoisitte mielestänne viisi (5) merkittävintä tai mieleenpainuneinta elokuvaa vuodelta 2015.

Parhaus-kriteerin jätän tarkoituksella melko löyhäksi, koska Sight & Soudinkin tyypit teki niin. Vuodella 2015 tarkoitan elokuvia, jotka on ollut mahdollista nähdä Suomessa tämän vuoden mittaan. Siihen kelpaavat siis teatteriesitykset, erikoiset one-offit ja festarinäytökset, kunhan vain kuka tahansa on voinut edes teoriassa päästä katsomaan rainan.

Perustelut olisivat hirmu kivoja. Elokuvien järjestyksellä ei ole väliä, sillä jokaisesta maininnasta tulee yksi piste.

Lisäksi kysyttiin bonusleffaa, jonka valintakriteerit olivat vielä löyhemmät. Niiden listaus julkaistaan myöhemmin.

Näin äänet jakautuivat:

7 mainintaa

  • Mad Max: Fury Road

5 mainintaa

  • Inside Out

3 mainintaa

  • Dheepan
  • It Follows
  • Late Lammas
  • Turisti

2 mainintaa

  • The Assassin
  • Birdman
  • Ex Machina
  • Häiriötekijä
  • Inherent Vice
  • Leviathan
  • Listen Up Philip
  • Phoenix
  • Under the Skin
  • Wild – Villi vaellus

1 maininta

  • Amy
  • Anomalisa
  • Arabian Nights
  • Atomin paluu
  • Diary Of A Chambermaid
  • The Duke of Burgundy
  • Foxcatcher
  • Green Room
  • Henkesi edestä
  • Ida
  • The Imitation Game
  • Jauja
  • Kaiken teoria
  • Kyyhkynen oksalla istui
  • Lobster
  • LOGBOOK_SERBISTAN
  • Maggie
  • Marnie – tyttö ikkunassa
  • The Martian
  • Miekkailija
  • Mommy
  • P’tit Quinquin
  • Pride
  • Reality
  • Red Family
  • Rooli
  • Sicario
  • The Song of the Sea
  • Taxi Teheran
  • Tokyo Tribe
  • The Treasure
  • The Tribe
  • Väkivallan vuosi
  • What We Do In the Shadows
  • Whiplash
  • White God

Äänet ja perustelut löytyvät alta.

23.12.2015 0 comments